APUOHJAAJAKURSSI, VERKOSSA 13.-14.2.2021
Apuohjaajakurssi järjestetään 13.-14.2.2021 VERKOSSA, liiton omalla Mukila alustalla. Apuohjaajan ikäraja on 14-vuotta, kurssille voi ilmoittautua vuonna 2007 syntyneet, eli vuonna 2021 14- vuotta täyttävät nuoret. Kurssi antaa kattavat perusvalmiudet apuohjaajana toimimiseen. Kurssin kouluttajina toimivat koulutusohjaajakoulutuksen käyneet pinskuohjaajat.
KOULUTUKSEN TIEDOT
Koulutus on maksuton ja sisältää koulutusmateriaalit. Koulutus järjestetään etänä Mukila- alustalla verkossa. Tarvitset osallistumiseen toimivan nettiyhteyden ja laitteen, jolla liityt Mukilaan.
Kaikkiin pinskukoulutusjärjestelmän mukaisiin peruskursseihin kuuluu olennaisena osana ohjaamisharjoitus. Ohjaamisharjoituksen tavoitteena on kokeilla ja soveltaa kurssilla opittuja taitoja käytännössä, sekä saada tukea ja palautetta kokeneemmalta ohjaajalta.
Apuohjaaja (puhekielessä appari) on yleensä peruskouluaan päättämässä oleva nuori, jonka vastuulla on ryhmä nuorempia pinskuja. Apuohjaaja toimii ryhmänsä vetäjänä esimerkkinsä voimalla, neuvonantajana pinskutoimintaan liittyvissä kysymyksissä sekä aloitteentekijänä ohjelmallisessa järjestämisessä. Hän ei kuitenkaan ole vastuussa osastonsa toiminnasta, vaan auttaa ohjaajia totetuttamaan kaikille mukavaa ja hedelmällistä toimintaa.
Tarkemmat tiedot kurssi viikonlopun kulusta toimitetaan osallistujille sähköpostitse viikkoa ennen kurssia.
Lisätietoa: lansirannikko@pinskut.fi/ 045 135 7010