Elämyksellisyyteen ja aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamiseen kuuluu pinskutoiminnassa vahva globaalikasvatuksen pedagogiikka, joka pitää sisällään rauhankasvatusta, ihmisoikeuskasvatusta (erityisesti lapsen oikeudet), mediakasvatusta, solidaarisuuskasvatusta ja demokratiakasvatusta. Maastrichtin globaalikasvatuksen julistuksen (2002) mukaan globaalikasvatuksen tehtävänä on avata ihmisten silmät erilaisille todellisuuksille ja herättää heissä halu rakentaa oikeudenmukaisempaa ja yhdenvertaisempaa maailmaa. Globaalikasvatuksen periaatteet eivät olekaan vain yksittäisiä aktiviteetteja, vaan ne ovat keskeinen osa Pinskujen arvopohjaa itsessään, mikä heijastuu kaikkeen pinskutoimintaan.
Globaalikasvatuksen pedagogiikalla tuetaankin pinskun matkaa ja kasvua maailmankansalaiseksi. Maailmankansalaisen taitoihin kuuluu keskeisesti lapsen kasvu aktiiviseksi kansalaiseksi, joka osaa ymmärtää eri näkökulmia, toimia (kulttuurisesti) moninaisissa ympäristöissä ja joka osaa toimia kestävämmän ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta (Opetushallitus 2020).
Maailmankansalaisuus on osa lapsen globaalia kompetenssia, eli globaalin osaamisen työkalupakkia, johon kuuluvat myös kestävän tulevaisuuden rakentamisen taidot. Yhä eriarvoistuvassa ja polarisoituvassa maailmassa maailmankansalaisen työkalupakin merkitys kasvaa. Maailmankansalainen haluaa osallistua ja vaikuttaa oman yhteisönsä ja koko yhteiskunnan kehittämiseen. Globaalin osaamisen työkalupakki tarjoaa täten pinskulle kyvyn hyödyntää näitä viestintätaitoja ja näin toimia yhteisen tavoitteen ja kestävän kehityksen puolesta paikallisella ja globaalilla tasolla. (Opetushallitus 2020, OECD 2018.)
Globaalikasvatusta toteutetaan pinskutoiminnassa kulttuurisen-sitiivisesti yhdenvertaisuuslähtökohdasta, jottei tahattomasti luoda ja ylläpidetä vastakkainasettelua ja me/he-asetelmaa. Pinskutoiminta on esimerkiksi monikulttuurista toimintaa, jossa lapsi kohdataan aina yksilönä, ei jonkun tietyn kulttuurin edustajana. On myös tärkeää tiedostaa, että ei ole olemassa yhtä “suomalaista kulttuuria” ja sen ulkopuolella olevaa “monikulttuurisuutta”, vaan Suomi on kulttuurisesti moninainen maa, jossa eri maakuntienkin välillä esiintyy erilaisia tapoja ja perinteitä.
Globaalikasvatuksen toteuttamisessa kiinnitetään myös huomiota siihen, puhutaanko muista maista ja niiden asukkaista eroavaisuuksien vai yhtäläisyyksien näkökulmasta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei lapsen oikeuksia käsitellessä luoda asetelmaa “Afrikan lapsista” avun tarvitsijoina ja kärsijöinä, joita meidän länsimaalaisten “pelastajien” tulee auttaa. Tällainen puhe ylläpitää maailman epäyhdenvertaisia valtarakenteita ja korostaa perinteistä länsimaista holhoavaa asennetta globaalia etelää kohtaan. Omassa toiminnassa onkin hyvä tiedostaa, että maailman epäyhdenvertaiset valtarakenteet johtuvat moninaisista historiallisista ja poliittisista rakenteista eikä esimerkiksi jonkin tietyn kulttuurin “kehittymättömyydestä” (Andreotti & de Souza 2012, 1). Siksi Pinskuissa tapahtuva globaalikasvatus ja kansainvälisen yhteistyö korostaa yhtäläisyyksiä sekä paikallista ja globaalia yhteistyötä eronteon ja me/he-vastakkainasettelun sijaan.
Ympäristökasvatuksen tapaan myös globaalikasvatuksessa ohjaaja saattaa kohdata vaikeita kysymyksiä. Ohjaajan ei myöskään tässä tapauksessa tarvitse tietää kaikkea eikä joihinkin kysymyksiin edes ole yhtä oikeaa vastausta. Tärkeintä on pohtia asiaa yhdessä ja antaa myös lapsen näkemykselle tilaa.