Siivousaktiviteetti

Tottuminen vastuulliseen siivoukseen on erittäin tärkeää, kun halutaan kasvattaa nuoria aikuisia, jotka ovat itsenäisiä ja huolehtivia yksilöitä. Tämä kasvatuksellinen aktiviteetti antaa mahdollisuuden oppia siivouksen tärkeydestä, miten pitää yllä puhtautta ja siisteyttä, sekä kuinka jakaa vastuuta kotitöissä.

Opetan ulkomaalaisia pinskutapoja

Tässä aktiviteetissa on tarkoitus harjoitella toisesta maasta ja kulttuurista lähtöisin olevien pinskutapojen ohjaamista nuoremmille pinskuille.

Tutustun kv-kumppaneiden pinskutapoihin

Tässä aktiviteetissa on tarkoitus tutustua Pinskujen kv-kumppaneiden tapoihin ja miettiä, voitaisiinko niitä soveltaa myös oman alueen pinskutoimintaan.

Ohjaan ristiriitojen ratkaisuun liittyvän aktiviteetin

Tässä aktiviteetissa apuohjaajat ja nuoret ohjaajat oppivat suunnittelemaan ja ohjaamaan nuoremmille pinskuille rauhan rakentamiseen ja ristiriitojen ratkaisemiseen liittyvän aktiviteetin.

Opettelen ja ohjaan aktiviteetin vaikuttajista

Tässä aktiviteetissa nuoret ohjaajat tutustuvat ensin erilaisiin henkilöihin, jotka ovat omalla toiminnallaan vaikuttaneet rauhan ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Tämä pohjana ohjaajat auttavat nuorempia (7-15-vuotiaita) luomaan itsestään oman vaikuttajakuvan.

Syvennyn rauhankasvatukseen

Tässä aktiviteetissa on tarkoitus on perehtyä rauhanasvatuksen periaatteisiin ja metodeihin. Syvennytään rauhankasvatuksen teemoihin, eli miten rauha-aihetta on hyvä käydä läpi lasten kanssa, mitä rauha on lapsen silmin, miten riitatilanteita voidaan harjoitella yhdessä, millaiset konfliktit koskevat lapsia ympäri maailmaa ja miten jokapäiväisillä teoillamme voimme vaikuttaa toisten ihmisten elämään. Aktiviteetin suoritettuaan ohjaajalla on syventyneet taidot ohjata rauhankasvatukseen liittyviä aktiviteetteja erityisesti lapsille ja nuorille.

Sivut