Pinskutoiminta perustuu tasavertaisen ja vastavuoroiseen kunnioitukseen sekä turvalliseen ja yhdenvertaiseen yhteisöön, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja ilmaista itseään vapaasti. Yhteisökasvatuksen tavoitteena on kasvattaa aktiivisia kansalaisia, joilla on hyvät ja sosiaaliset tiimipelaajan taidot. Osallistuva lapsi nähdäänkin aktiivisena toimijana, jolla on sekä halu että valmiudet oppia tuntemaan itsensä ja ympäristönsä sekä kyky säädellä ja ohjata omaa toimintaa. Lapsella on oikeus päätöksentekoon, oikeus omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin sekä niiden ilmaisemiseen, mutta toisaalta velvollisuus ottaa myös toisten ihmisten ajatukset huomioon toiminnassaan. Pinskutoiminnassa lapset ja nuoret oppivat osallistavien ja yhdenvertaisuutta tukevien menetelmien avulla reiluja pelisääntöjä, sosiaalisia taitoja, kokemusten jakamista, hyviä tapoja tiimissä toimimiseen sekä kohtaamaan avoimesti ja empaattisesti muut ihmiset.
Yhteisökasvatus on pinskutoiminnassa kasvatusta yhteistyöhön ja demokratiaan yhteisöllisessä ympäristössä. Lapset ja nuoret ovat yksilöitä, jotka kasvavat ja kehittävät tietojaan sekä taitojaan yhteisössä, yhteydessä toisiin ihmisiin. Pinskuyhteisön tulee olla turvallinen ja yhdenvertainen. Turvallinen ja yhdenvertainen yhteisö mahdollistaa yhteisön sisäisen luottamuksen syntymisen. Luottamus puolestaan mahdollistaa sen, että yhteisön sisällä syntyy yhteisöllisyyttä, sillä yhteisössä ei automaattisesti vallitse yhteisöllisyys.
Yhteisöllisyys yhteisön sisällä ei siis synnykään itsessään. Yhteisöön kuuluvien on koettava olevansa osa yhteisöä. Yhteisöllisyyttä ei voidakaan määrittää tästä näkökulmasta ulkoapäin, sillä kokemus asiasta on aina yksilöllinen. Samaan yhteisöön kuuluvat yksilöt voivatkin määritellä yhteisöllisyyden laadun eri tavoin. Yhteisöllisyys terminä mielletään usein varsin myönteisenä, ja yhteisöllisyys on myös yksi pinskujen tavoiteltavista pääarvoista. Ohjaajien on hyvä kuitenkin tiedostaa, että yhteisöllisyys voi olla myös kielteistä. Kielteinen yhteisöllisyys ilmenee esimerkiksi toiminnassa yhteisön sisäisenä hierarkiana ja kontrollina. Yhteisökasvatuksesta vastaavien ohjaajien yksi haastavimmista tehtävistä onkin tarkastella kriittisesti myönteisen yhteisöllisyyden lähtökohtia ja koetun yhteisöllisyyden laatua omassa yhteisössään. Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan ennen kaikkea yhteisön sisäistä luottamusta, osallisuutta ja siinä toimivien yksilöiden sitoutumista yhteisöön.
Kalevi Kaipion ja Kari Murron (1990) mukaan vastuulliseen yhteistyöhön oppiminen voikin parhaimmillaan toteutua demokraattisessa yhteisössä. Demokratia on puolestaan itsessään jotakin, joka pitää oppia; se ei ole synnynnäistä, eikä välttämättä kehity luonnostaan ilman tietoista pyrkimystä. (Korsgaard 2002, 13). Pinskuohjaajan tehtävänä on ohjata määrätietoisesti lapsia ja nuoria yhteistyöhön, yhteistoimintaan ja demokraattisten taitojen opetteluun. Yhteisökasvatus nojaa vahvasti osallisuuden teemoihin, sillä osallisuudessa on ennen kaikkea kysymys demokratiakasvatuksesta. Demokratiakasvatuksen ja osallistavien menetelmien avulla lapset ja nuoret oppivat ajattelemaan, ratkaisemaan haasteita ja ottamaan vastuuta.
Osallisuutta tarkasteltaessa päästäänkin pinskujen kasvatustyön perimmäisten kysymysten äärelle: millaisia lapsia haluamme kasvattaa ja mitä taitoja haluamme lasten ja nuorten oppivan? Edes arvokasvatus ei saavuta todellisia päämääriä ilman osallistavia menetelmiä. Ilman osallistavia menetelmiä yksikään lapsi ei todennäköisesti kiinnostu valinnoista, joita hän tekee päivittäin, tai ekologisista ja eettisistä arvovalinnoista. Osallisuuden teemat linkittyvätkin vahvasti järjestön arvoihin ja kasvatukselliseen päämäärään. Toiminta tähtää kasvattamaan uteliaita, dialogisesti taitavia ja luovasti maailmaa tutkivia yksilöitä. Uteliaisuus on selittämätöntä voimaa, joka kumpuaa yksilön sisältä. Lapsen uteliaisuus on vilpitöntä ja täysin omaehtoista. Ohjaajan tulee pystyä tukemaan sitä parhaalla mahdollisella tavalla.
Osallisuus ja osallistuminen toimintaan ei ole sama asia, sillä pelkkä osallistuminen ei vielä täytä osallisuudelle määriteltyjä tavoitteita. Osallisuus vaatiikin todentuakseen yksilökeskeistä ja lapsilähtöistä pedagogiikkaa. Pinskuissa osallisuudessa on kysymys aikuisten pienistä, mutta johdonmukaisista teoista. Esimerkiksi on tärkeää että ohjaaja pysähtyy, kuuntelee ja antaa tilaa lapsen ajatuksille. Lapsen mieleen jäävät ne hetket, kun ohjaaja kannustaa lasta hänelle tärkeässä asiassa tai antaa eväitä tilanteen ratkaisemiseksi. Lapselle osallisuus puolestaan tarkoittaa hyvin huomattavaa väylää vaikuttaa oman harrastustoiminnan laatuun ja sisältöön. Ohjaajien tehtävä on varmistaa, että jokainen lapsi tuntee kuuluvansa pinskuyhteisöön ja saa yhteisössä myös äänensä kuuluviin. Entä hyötyvätkö osallisuudesta vain ne lapset, jotka ovat valmiiksi rohkeita, reippaita ja sosiaalisesti lahjakkaita? Jäävätkö ne lapset vahvempien varjoon, joilla ei ole samanlaisia valmiuksia? Osallisuudessa ei ole koskaan kysymys siitä, että lapset toimisivat ilman aikuisen ohjausta. Ohjaajalla on valtavasti tietotaitoa toimintaan osallistuvien lasten yksilöllisistä persoonan piirteistä. Näin ollen on tärkeämpää pohtia sitä, mikä on kullekin lapselle luontaisin tapa päästä vaikuttamaan toiminnan sisältöön. Jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus osallistua omalla tavallaan.
Pinskuyhteisön toimintakulttuuri tulisi rakentaa niin, että lapsella on jatkuvasti mahdollisuus vaikuttaa. Osallistavassa toimintakulttuurissa ohjaajat havainnoivat lapsia aktiivisesti ja mahdollistavat lapsen osallisuuden luontaisissa ja arkisissa yhteyksissä. Osallisuus voi tapahtua esimerkiksi kerhossa lapsen toiveesta lähtöisin tai se voi olla leirin arjessa esille noussut pienikin asia ruokapöytäkeskustelun yhteydessä. Osallistava toimintakulttuuri ei siis perustu vain tiettyyn paikkaan tai aikaan; raatitoiminta ja lapsialoitteet eivät vielä itsessään riitä osallisuutta edistävän toimintakulttuurin syntymiseen. Kaikki lapset eivät uskalla kertoa ajatuksistaan yhteisessä suunnitteluhetkessä, eikä jokainen pysty ilmaisemaan itseään riittävästi kirjallisen leiripalautteen kautta. Vastavuoroisuus auttaa usein lasta jäsentämään asiaansa, koska vuorovaikutustilanteessa on aina mahdollisuus korjata tai tarkentaa tarkoittamaansa asiaa. Vastavuoroisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki osapuolet osallistuvat tasavertaisesti kohtaamiseen ja tilanteen etenemiseen. Osallisuuden menetelmien tulee lähteä ohjaajan selkärangasta, jotta osallisuuteen voidaan tarttua ja vaikuttaa kaiken aikaa.
Osallisuus ja lapsilähtöisyys tarkoittaa yksinkertaisesti pinskutoiminnassa sitä, että lapset ja nuoret ovat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa toimintaa kaiken aikaa. Lapsi tai nuori on paras asiantuntija määrittelemään sitä, minkälainen harrastustoiminta innostaa ja sitouttaa. Mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön lisää myös motivaatiota harrastustoimintaan, joka on lähtökohtaisesti vapaaehtoista lapselle tai nuorelle. Tavoitteellisen toiminnan rinnalla on tärkeää antaa tilaa lasten ja nuorten omaehtoiselle leikille ja liikkumiselle. Lasten kuuleminen ei tarkoita aikuisten työn ja toiminnan mitätöimistä tai toiminnan säännöttömyyttä, vaan toiminnan ja uusien näkökulmien suurempaa rikkautta sekä demokraattisempaa toimintaa. Lapsilähtöisessä toiminnassa lapsi ei ole tekemisen kohde vaan tasavertainen kumppani.
Työkalujen ja menetelmien avulla on mahdollista rakentaa toimintaympäristö, jossa aikuiset oppivat lapsilta ja toisiltaan. Pinskuissa osallisuuden menetelmät pohjautuvat lasten omaa aktiivisuutta korostaviin tutkimustuloksiin sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Lapsen oikeuksien sopimus on ihmisoikeussopimus, joka koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia. Sopimuksen ratifioineet valtiot ovat velvollisia noudattamaan sopimusta. Ohjaajien ja työntekijöiden tapa edistää toiminnan laatua on varmistaa, että toiminnassa käytetään laajasti menetelmiä lasten ja nuorten kuulemiseksi ja heidän osallisuutensa tukemiseksi ja että toiminta on kehitykselle ja oppimiselle suotuisaa ja syrjimätöntä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus määrittää, että lapsella täytyy olla mahdollisuus kertoa mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa. Lapsilähtöinen toiminta syntyy aikuisten halusta ja rohkeudesta olla läsnä ja kohdella lasta tai nuorta tasavertaisena. Aikuisella on myös velvollisuus kertoa lapsille ja nuorille kaikki se tieto (ikätaso ja yksityisyys huomioon ottaen), joka hänellä itselläänkin on, jotta lapset ja nuoret olisivat aidosti yhdenvertaisia yhteisön jäseniä.
Tarkastele osallisuutta pinskuyhteisössä apukysymyksien pohjalta:
- Miten ohjaajat arvottavat lasten ja nuorten omaa toimintaa ja heidän kulttuuriaan?
- Onko toiminta järjestetty turvaamaan lasten ja nuorten kesken tapahtuvaa yhteistä organisoitumista, oman leikin, tutkimisen ja oppimisen kehittelyä?
- Miten ohjaaja pääsee lasten ja nuorten maailmaan kuuntelemaan heidän kysymyksiään?
- Miten toimintaympäristöä tai tapoja voisi muuttaa niin, että juuri näillä lapsilla olisi riittävästi mahdollisuuksia työstää heille ajankohtaisia asioita?
- Miten tilanteita järjestään niin, että kaikilla ryhmän jäsenillä on mahdollisuus esittää sanallisia ja sanattomia aloitteita, joihin muut voivat vastata?
- Pysähtyykö ohjaaja lasten ja nuorten näkökulmien äärelle ihmettelemään, mitä heillä kerrottavana?
- Kerätäänkö palaute ja mielipiteet ylös? Palautetta on turha kerätä, jos sitä ei hyödynnetä.
Lapsia ja nuoria tulee kannustaa omien ajatustensa ilmaisuun ja itsenäiseen päätöksentekoon. Tästä syystä on tärkeää, että juuri lapset ja nuoret hakeutuvat mukaan suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan sitä, mikä on hyvää pinskutoimintaa. Pinskutoiminnassa aikuiset ovat lapsen oikeuksien portinvartijoita, jotka edistävät aktiivisesti osallisuuden toteutumista ja mahdollisuuksia. Yhtä tärkeää on se, että jokaisella lapsella tai nuorella on yhtäläinen oikeus valita, millä tavalla hän itse osallistuu.
Osallistumattomuus on myös hyväksyttävää, jos se on lapsen tai nuoren oma valinta. Jokainen lapsi on yksilö, jonka tarpeet osallistumiseen ja osallisuuteen ovat erilaisia. Osallistumattomuudesta on aina hyvä keskustella lapsen kanssa, sillä tilanteen taustalla voi olla jotain, joka estää lasta osallistumasta. On myös hyvä antaa lapselle aikaa pohtia tilannetta ja tarjota mahdollisuutta osallistua myöhemmin kyseiseen toimintoon. Pyri ottamaan selvää lapsen mielenkiinnon kohteista ja rakenna mahdollisuus osallistua tästä näkökulmasta, jos se on mahdollista. Joskus lapselle voi tarjota vaihtoehtoja, joista hän voi valita itse. Ohjaajan on hyvä havainnoida toimintaansa myös omien olettamuksien ja ennakkokäsitysten pohjalta, sillä jos lapsi ei aiemmin ole ollut halukas osallistumaan johonkin tiettyyn toimintaan, ei se tarkoita, että hän ei haluaisi osallistua jatkossa.