Riittävä uni ja lepo edistävät lapsen tervettä kasvua ja kehitystä. Aikataulua ja päivärytmiä suunnitellessa on otettava huomioon riittävän levon ja unen takaaminen. Lapsen aivot kehittyvät ja muovautuvat iän myötä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Lapsi oppii ympäri vuorokauden uusia asioita, mutta nimenomaan uni mahdollistaa oppimisen jatkuvuuden ja opittujen asioiden jäsentymisen yksilön muistiin. Hyvällä ja riittävällä unella on merkittävä yhteys fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Unella on myös suuri vaikutus lapsen yleiseen mielialaan, keskittymiskykyyn ja sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen.

Uni ja unettomuus näyttelevät merkittävää roolia esimerkiksi leiritoiminnassa, kun hyvät yöunet olisi tarkoitus taata vieraassa ympäristössä. Rauhoittumiselle ja iltatoimille on varattava riittävästi aikaa. Erityisesti leirin ensimmäiset päivät ovat jännittäviä, mikä luo omat haasteensa rauhoittumiselle. Usein koti-ikävä iskee juuri iltatoimien aikana, mikä onkin hyvin luonnollinen reaktio. Koti-ikävästä tulee keskustella lapsen kanssa. Harvoin tilanteeseen auttaa se, että kotiin soitetaan illan suussa, koska tästä ikävä kasvaa vielä suuremmaksi. Lapselle kannattaa kertoa, että aamulla ensimmäiseksi voidaan soittaa kotiin. Tilanteessa kannattaa ehdottaa iltasatuhetkeä tai höpöttelyä niistä näistä. Usein turvallisen aikuisen läsnäolo rauhoittaa tilanteen.

Terveellinen ja säännöllinen ruokavalio on tärkeää lapsen kasvulle ja kehitykselle. Ruokalistat on suunniteltava niin, että ne tukevat monipuolista ja ravintorikasta ruokavaliota. Hankinnoissa suositaan kotimaista ruokaa mahdollisuuksien mukaan. Hyvän ravitsemuksen perustana on säännöllinen ruokarytmi, josta on myös tärkeää pitää kiinni. Erityisruokavalioita noudatetaan yksiselitteisesti ja tarkasti. Pinskujen arvokasvatuksen mukaisesti on suositeltavaa järjestää tapahtumassa vähintään yksi kasvisruokapainotteinen päivä tai kasvisruokavaihtoehto päivittäin. Vastuullisen ruokahuollon järjestämisestä linjataan järjestön turvallisuusohjeissa. 

Liikunnalla on suuri merkitys yksilön hyvinvoinnille ja sillä tutkittu yhteys yksilön terveydentilaan. Lapsuuden liikuntatottumukset luovat pohjan aikuisuuden liikkumiselle ja perusterveydelle. Päivittäinen ja säännöllinen liikunta tukee lasten ja nuorten fysiikan (esimerkiksi luuston) ja motoristen taitojen kehittymistä. Erityisesti yhdessä liikkuminen ja joukkuepelit tukevat lasten ja nuorten ryhmädynaamista osaamista. Pinskutoiminnassa liikunta onkin hyvin moninaista; se voi olla omaehtoista tai ohjattua. Omaehtoiseen liikkumiseen kannustaminen toiminnassa on tärkeää, sillä se on usein mielekästä ja kokeilevaa. Liikunta voi olla liikkumista luonnossa ja ulkoilmassa tai kisaamista joukkuelajin parissa. Pinskutoiminnassa liikunta ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti suorituskeskeistä ja liikunnan muodoissa otetaan aina huomioon osallistumisen mahdollisuudet yksilön tasolla. 

Päihteettömyys

Päihteet tai päihteiden käyttö ei kuulu pinskutoimintaan. Pinskutoiminnassa tuetaan lasten ja nuorten terveellisiä elämäntapoja, joissa päihteettömyys on merkittävä tekijä riittävän unen, terveellisen ravinnon ja säännöllisen liikunnan rinnalla. Laki kieltää alkoholi- ja tupakka-tuotteiden käytön alle 18-vuotiailta. Tupakka- ja nikotiinituotteita ei saa myydä tai muutoin luovuttaa eikä välittää alle 18-vuotiaalle. Alle 18-vuotias ei saa pitää hallussaan tupakkatuotetta tai nikotiininestettä. Alle 18-vuotiaalle ei saa myydä tai välittää alkoholia, eikä alaikäinen saa pitää halussaan alkoholituotteita. Huumausaineiden käyttö ja hallussapito on aina rikos. Pinskutoiminnassa ei myöskään suositella energiajuomien juontia.

Pinskutoiminnassa täysi-ikäisiä velvoitetaan toimimaan päihteettömän esimerkin mukaisesti, joten päihteitä ei tule käyttää lasten ja nuorten kanssa toimiessa. Alaikäisen lapsen päihteiden hallussapito ja käyttö on aina vakava asia, johon tulee puuttua. Asiasta on keskusteltava ensi tilassa lapsen ja hänen huoltajansa kanssa (ks. kohta 6. Huoli lapsesta, s. 80).