Kreikkalainen hippaleikki!
Tähän leikkiin tarvitset pienen kiven tai muun pienen esineen.
Valmistelut: Maahan piirretään kaksi viivaa noin 15 metrin päähän toisistaan. Leikkijät asettuvat viivalle riviin ja yksi leikkijöistä jää johtajaksi.
Säännöt:
1. Rivissä seisovat pelaajat pitävät käsiä edessään muodostaen kämmenistään kupin.
2. Johtajalla on kivi kädessään ja hän kävelee rivin edessä edestakaisin. Johtaja esittää tiputtavansa kiven jokaisen rivissä olevan käsiin.
3. Johtaja pudottaa kiven valitsemansa pelaajan käsiin.
4. Kiven saanut pelaaja joutuu juoksemaan kivi kädessään toiselle viivalle ja takaisin.
5. Muut pelaajat lähtevät myös rivistä ja yrittävät ottaa kiveä kuljettavan pelaajan kiinni, ennen kuin hän ehtii takaisin lähtöviivalle.
6. Pelaaja, joka saa juoksijan kiinni, pääsee seuraavaksi johtajaksi. Jos kukaan ei saa juoksijaa kiinni, hän pääsee seuraavaksi johtajaksi.
Vinkki! Peliä voidaan pelata myös niin, että kaikki laittavat kädet selkänsä taakse ja johtaja tiputtaa kiven jonkun käteen rivin takana. Kun johtaja on kävellyt rivin loppuun, saa kiven saanut pelaaja lähteä juoksemaan.
Leikin lähde: Plan International Suomen Kaiken maailman leikit -Ideapakka