Leikkijät jaetaan kolmeen tai useampaan ryhmään leikkijöiden lukumäärästä riippuen. Jokaiselle ryhmälle annetaan jonkin hedelmän nimi, esim. omenat, banaanit, appelsiinit (leikkiä vaikeuttaaksi, ryhmät voi jakaa vaikka kuvien/paperilappujen avulla, joita ei saa näyttää muille). Leikkijät istuvat tuoleilla piirissä ja yksi menee keskelle seisomaan. Keskellä oleva huutaa jonkun ryhmän nimen, esim. ”omenat”, jolloin kaikki omenat vaihtavat nopeasti keskenään paikkaa. Tällöin huutajan tulee yrittää saada paikka itselleen ja jos hän siinä onnistuu, siirtyy ilman tuolia jäänyt keskelle uudeksi huutajaksi. Jos huutaja huutaa "hedelmäsalaatti", vaihtavat kaikki paikkaa. Viereiselle paikalle ei saa istua.

Leikkiä voi myös varioida:

Yksi henkilö menee ringin keskelle seisomaan. Hän voi sanoa vaikka: ”Kaikki joilla on mustat housut vaihtavat paikkaa!” Tällöin ne kaikki joilla on mustat housut, vaihtavat paikkaa toistensa kanssa. Tällöin huutajan tulee yrittää saada paikka itselleen ja jos hän siinä onnistuu, siirtyy ilman tuolia jäänyt keskelle uudeksi huutajaksi.
Keskellä oleva jatkaa näin sanoen erilaisia asioita, kuten ”kaikki jotka pitävät perunamuusista vaihtavat paikkaa”.
Jos keskellä oleva huutaa "kaikki vaihtaa", niin kaikki vaihtavat paikkaa.